Paskat työhaastattelut

Aihe ollut luonnoksissa jo pidempään, mutta Ylen artikkelin innoittamana, inspiroiduin jakamaan omat kokemukseni asiattomista kysymyksistä ja työhaastatteluiden epäkohdista juuri nyt. Artikkelissa käytiin läpi kysymyksiä, joita työhaastattelussa ei saa kysyä. Kuitenkin, varsin suuri osa haastattelijoista ei vaikuta tietävän, mitä saa kysyä ja mitä ei. Tosin ammattirekrytoijilla pitäisi ja ainakin oman kokemukseni pohjalta myös vaikuttaisi olevan tietämystä, mihin asioihin haastattelussa kannattaa keskittyä ja mitä asioita ei saa kysyä.

  • Onko sulla sisaruksia?

Kysytty Ruåtsissa kahdessa eri haastattelussa. Jatkokysymyksenä: “Millainen isosisko olet ollut?” Se, onko kasvanut yksin vai sisarusten kanssa saattaa toki vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin, siihen että on pienestä asti oppinut jakamaan, yms. Mutta silti, se että vanhempani saivat / eivät saaneet lapsia ennen minua / jälkeeni, ei pitäisi vaikuttaa rekrytointiin. Jos olisin joutunut vastaamaan kysymykseen kieltävästi, heräisi mielessäni väkisinkin ajatus, että rekrytoija varmaan nyt luulee että mulla on ainoan lapsen syndrooma. Toisekseen, aika kiusallinen kysymys, jos joku ei syystä tai toisesta ole tekemisissä perheensä kanssa, tai välit ovat huonot. Pahempiakin kysymyksiä toki on, mutta jos hakija ei itse tuo perhesuhteitaan esiin, kannattanee ne jättää pois.

  • Haetaan täysin erilaista kuin mitä ilmoituksessa mainittu

Hain X-tehtävään Y-yrityksessä, joka ilmoituksen perusteella vastasi osaamistani. Haastattelussa kuitenkin kysyttiin täysin eri asioita ja pyydettiin ratkaisemaan yrityksen ongelmia, joista ei oltu mainittu ilmoituksessa sanallakaan. Loppujen lopuksi paikka ei oikeastaan edes kiinnostanut, sillä se ei ollut sitä mitä oltiin annettu ymmärtää, joten kysyin haastattelijalta: “Mitä te etsitte ja mitkä ovat työn kannalta tärkeimmät ominaisuudet ja taidot?” Haastattelija meni hämilleen ja vastasi: “Kauheen vaikee kysymys!” Niin, jos ei tiedä mitä hakee, on sitä vaikea myös löytää.

  • Jos saisit tehä mitä vaan 8h päivässä mitä se olisi?

Kamalan vaikea, toisaalta aika ihana! Veikkaan että aika moni meistä tekisi jotain ihan muuta, kuin mitä tällä hetkellä tekee, eikä luultavasti tekisi sitä, mitä haetussa työpaikassa tehdään, joten siinä mielessä hieman kiusallinen kysymys… Vastasin, “Luultavasti piirtäisin / maalaisin.” kuulostaa vähemmän oudolta kuin “Istuisin lattialla palapelien keskellä ja kuvaisin niistä time-lapse -videoita. Tosin kyllästyn tosi nopeesti, joten jos oikeasti saisin valita, tekisin ihan kaikkea!

  • Halutaan kaikki, muttei haluta maksaa siitä

Viimeisin paska haastattelu. Firma toivoi alan opintoja ja työkokemusta ja tarjosi Tukholman hintatasoon nähden palkkaa, jolla hädintuskin pärjää. Luulin että suomalaiset on pihejä, mutta osataan sitä täälläkin. En tullut valituksi, enkä luultavasti olisi ottanut paikkaa vastaan, vaikka olisin tullut. Nykyisessä duunissa on sentään hauskaa ja palkka on vaatimuksiin nähden kohtuullinen. Palkkaus kertoo myös siitä, miten paljon yritys arvostaa työntekijöitään ja mitä heiltä odotetaan, eikä halvalla yleensä saa hyvää.

  • Mitä sun vanhemmat tekee?

“Oletko kiinnostunut palkkaamaan mut, vai mun mutsin, vai faijan?” En oikeasti kysynyt tota, mutta samoin kuin sisarusten kuulumiset, vanhempieni osaaminen ei oletettavasti vaikuta omaan osaamiseeni. On totta, että vanhempien uravalinnat vaikuttavat jossain määrin omiin uravalintoihin ja lähtökohtiin, mutta mitä jos vanhempia ei ole, tai he ovat esim. työttömiä?

  • Ei vaivauduta ilmoittamaan ettei kiinnostakaan

Varmaan aika moni kokenut saman. Ei tietenkään helppo tehtävä rekrytoijalle, mutta ainakin itse arvostan suuresti sitä, että haastattelusta saa palautetta, jonka perusteella voi kehittää itseään. Etenkin jos haastattelu on ollut vaativa ja hakija on nähnyt sen eteen paljon vaivaa, on vähintäänkin kohtuullista ilmoittaa rekrytoinnin tuloksesta mahdollisimman pian. Vaikuttaa myös hakijoiden mielikuvaan yrityksestä.

Omat kokemukseni olivat kai enimmäkseen rekrytoijien kokemattomuutta, monet varmasti kysyvät vielä pidemmälle henkilökohtaisuuksiin meneviä kysymyksiä liittyen esim. suunnitelmiin perheen perustamisesta. Kannattaa muistaa, ettei niihin tarvitse vastata ja vastaamatta jättäminen viestii myös hakijan itsekunnioituksesta. Ja sopimattomat kysymykset puolestaan yrityksestä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s